Tänään ensimmäinen TätäPäivää

On siis kaiken uuden alku tänääkin, jossain jollain jotain kyllä. Ja niin on minullakin, mitä tästä tulee, tuleeko tästä mitään ovat kai päällimmäiset ajatukseni. Mutta se kaikki on toisaalta aivan se ja sama, turhuutta. Ja sitä riittää, lupaan sen.


Alku jossa kaikki alkoi on kaukana jossain, alussa eikä sinne ole tarvetta muutakuin vilkaista jonka jälkeen olemme sitten tässä. Taas jonkin alkumeterillä jos ei ihan alussa ja tästä on mielestäni hyvä aloittaa. Kiitos ja anteeksi.

Huumeet, kamalaa paskaa joka sisältää hetken onnen, rauhan, kaaoksen ja c hepatiitin. Sitä se on eikä sitä jaksa tai viitsi käydä tämän enempää läpi, on ollut, ovat olleet ja vedetty on minkä on ehditty. Mutta ei enää niinkään, korvaus hoito, kannabis. Niillä olen pitkälti pärjännyt, metadon, saattohoito tuote. Niinkai, mitkään yleistykset eivät päde tuon aineen suhteen kohdallani, paino ei ole noussut ja pää on kirkas koko ajan enkä koe olevani missään vaiheessa päivää  "sekaisin" 80mg annoksellani, jonka siis nautin päivittäin. Ja miten tähän on tultu on turhaa tietoa joka ei kuulu teille.


Helsingin sosiaalipuolen toimijoiden, Sosiaali virasto kaikkine ala osastoineen, Sininauhasäätiö, terveydenhuolto päihdepalveluineen kaikkineen on onnistunut kohdallani täydellisesti. Olen saanut asunnottomana ollessani apua ja asuntolapaikan rälläkästä parissa kuukaudessa josta sitten asiat rullaili siihen päivään jolloin muutin tuetusta asumisesta, joka sekin oli oma yksiö, omilleni itä-Helsinkiin. Olen itse yrittänyt toimia oikein, lipsahduksia jotain joskus sattunut muttei mitään mikä olisi vaarantanut asumiseni missään. Kiitollisena tuotakin kuviota kaikkineensa muistelen. Hoitoon pääsy kesti luvattoman pitkään olen jo yli 4 kymppinen ja huumeet olleet  mukana kauan joten korvaushoitoon hakeutuminen oli varma päätös eikä hetken mielijohde. No nyt olen sielä ja hoito on mennyt hvin. Lomalääkkeet on viikoksi vaikka voisin käydä klinikalla useamminkin, sielä on kiva käydä kiitos osaavan henkilökunnan. 
Työt pitäisi saada sisällytettyä elämään, Ulosottomies on ongelma joka täytyisi ratkaista, ehkä keksin jotain.
Tältä pohjalta on aikomukseni jatkaa kirjoittelua, kun asiat menee hyvin niin on kivaa mutta joskus tulee takapakkia se on saletti. Huumeiden veto on tylsää ja siihen en tarkemmin aio tarttua, kuulumisia ja mietteitä on tulossa. Mukavaa kesää.

Kiittäen HE

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit